sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
lauantai 10. maaliskuuta 2012
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Italian food for finnish shepherds - Suomen IPO joukkueen seminaari
Sunnuntaina 4.3. 2012 Porvoo, DC-halli
Seminaarin tarkoitus on tukea FMBB IPO-joukkuetta matkallaan Roomaan 2012
-Arkihallinnan kouluttaminen ja koiran työmoottorin/työskentelyhalun vahvistaminen tottelevaisuuteen
Kouluttajina joukkuelaiset, Petri Vänni, Ari Saari ja Mikael Laine, mukana harjoituskoirakkoja.
- Käytännön esimerkein havainnollistettu luento palveluskoirien ominaisuuksista ja niiden soveltaminen koulutukseen
/ Marko Koskensalo
Koiranohjaajat haluavat hakea määrätynlaisen koulutusmenetelmän . Koulutusohjeet halutaan lukea kirjasta, edeten luvulta yksi, luvulle kymmenen. Kun olemme luvulla kymmenen, meillä olisi valmis koira ja meidän ei tarvitsisi murehtia enään mistään. Näin ei kuitenkaan kouluttaminen suju.
Koiran kouluttaminen perustuu hyvin suuressa määrin koiranlukutaitoon eli kuinka hyvin ohjaaja osaa lukea koiraa. Hyvällä koiranlukutaidolla pystytään hyödyntämään eri koulutusmenetelmiä oikeissa tilanteissa.
Mitä halutaan koiralta mikä on hyvä palveluskoira?
Hyvältä palveluskoiralta haluamme hyvää yhteistyötä. Joka tarkoittanee sitä , miten koiran kanssa käyttäydytään koulutuskentän ulkopuolella, arkielämässä. Vaadimme myös työskentelyhalua ja täsmällisyyttä . Työskentelyhaluinen koira haluaa aktiivisesti työskennellä kaikissa tilanteissa ohjaajansa kanssa. Täsmällisyys tulee työskentelyhalusta ja yhteistyöstä. Haluamme koiriltamme myös työskentelyvarmuutta. Kaikki koirat eivät välttämättä pysty, omasta hyvästä työskentelyhalusta huolimatta, kaikissa olosuhteissa täydellisesti toimimaan.
Hyvä palveluskoira on myös varma normaalielämässä ja sen tulisi olla mahdollisimman yhteiskuntakelpoinen
.
.
Jalostuksen merkitys
Kasvattajan näkökulma: koiria ei voi kouluttaa väärin, vaan niitä voisi kasvattaa paremmin.
Kouluttajan näkökulma: koiran voi kouluttaa korkealle tasolle, kunhan löydetään oikeat työkalut eli oikeat koulutusmetodit.
Palveluskoiran ominaisuudet
Yksi tärkein ominaisuus hyvällä palveluskoiralla on toimintakyky. Toimintakyky mittaa koulutettavuutta erilaisissa tilanteissa. Kun koira kokee kuormitusta, hyvän toimintakyvyn omaava koira tehostaa työskentelyään ja pyrkii ratkaisemaan ongelmia. Koiran ominaisuuksista työmoottori on kaiken perusta . Se auttaa toimintakyvyssä. Jos koiralla on puutteita reagoinnissa stressaaviin tilanteisiin, ja meillä on oikein korkea työskentelyvireen omaava koira, niin se ei reagoi muuttuvaan tilanteeseen voimakkaasti. Koiran ominaisuuksista ruokahalu, saalisvietti, taistelutahto, laumavietti, puolustusvietti ja agressio ovat niitä peruselementtejä millä koira saadaani motivoitua työskentelyyn. Ennenkuin näitä viettialueita voidaan täysipainoisesti koiralla käyttää, niin taustalla täytyy olla hyvä suhde ohjaajaan. Hyvä harrastekoiran ominaisuuksiin kuuluu myös se, että sillä on sopivasti vilppiä hermoissa. Tällöin pystytään jollakin tavalla vaikuttamaan koiraan. Hermot pitäisi olla hyvien ja huonojen hermojen välimaastosta, mutta hyvien puolella selkeästi, jotta normaali eläminen ja muu olisi helppoa. Sosiaalisuus on yksi oleellinen koiran ominaisuus nimenomaan arkielämän kannalta.
Palveluskoiran taipumukset
Tärkeimmistä palveluskoiran taipumuksista on hyvä nenänkäyttö, eli kuinka helposti ja keskittyneesti koira pystyy käyttämään nenääsä. Hyvä palveluskoira on myös laukausvarma ja joka sään kestävä sekä koiralla säilyy hyvä toimintakyky myös eri olosuhteissa (eri pinnoilla, sisätiloissa, korkeilla paikoilla, pimeässä huoneessa). Koiran normaalin rakenteen lisäksi terveys on taipumus, mikä luo kokonaistoimitakyvyn, niin että ylipäätänsä koiralla pystytytään harjoittelemaan että kilpailemaan.
Mielenkiintoinen oli semma ja sain uusia ideoita koiran kouluttamiseen. Päivä oli pitkä ja kilometreja alle tuli rapiat 600 mutta hyvässä seurassa oli mukava reissata! Kiitokset semman järjestäjille ja Onnea MM kisaan Italiaan!!!.
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Imaisutreenit
Nooh...pojalla on vielä paljon opittavaa, sekä irtorullan tuonnissa, että käyttäytymisessä . Pikkasen tahtoo irtorullan kanssa alkaa haastaa maalimiehiä leikkimään ja kielto siitä sen kuin lisää huonoa käytöstä. Muuten maalimiehelle meno ja näytölle lähtö ok. Näytöllä käyttäytyy siivosti; menee heti makuulle odottamaan palkkaa. Taasen häiriö lisää rullan tiputtelua ennenaikaisesti, sen huomasi, kun nyt oltiin isommalla porukalla treeniryhmän kans. Tavoitteena on, että koira asettuisi vierelle, pitäen rullaa suussansa, kunnes toisin käsketään. Timon kanssa jo temppu kivasti onnistunut, mutta tänään oli siis siinä häikkää. Reeniä ja reeniä lisää ja Miia pitää pyytää apuun, että saadaan toi maalimiehen haastaminen kanavoitua muuhun järkevämpään toimintaan :)
Ohessa Satu Kajosmäen ottamia kuvia. Kiitokset Sadulle!
tiistai 28. helmikuuta 2012
Kanalan Areena 26.2.2012 Giramin koulutus
Hieno koulutuspäivä Längelmäellä! Taas sai Miialta hyviä ohjeita ja innostusta treenaamiseen, suurkiitos hänelle. Kiva oli myös nähdä muita Giramin kasvatteja ja runsaslukuista E-pentusten joukkoa ohjaajineen. Ja huippua oli, että Joonas Moisala ehti pentuset vielä leikittää! Sitten siihen palautteeseen ja uusiin ohjeisiin koulutuksessa.
Koira herätetään tekemiseen ”istu!.
Uusien sääntöjen mukaan ei saa sanoa ”sivulle” kun koira käsketään nousemaan istumaan ohjaajan seistessä makaavan koiran vierellä. Pitää sanoa ”istu”
kun nostetaan koira ylös. Esimerkiksi kun koira mennään hakemaan paikalla makuusta, niin käsky on istu ei ”sivu”. ”Kisamaisessa aloituksessa”, olen käyttänyt sanaa ”sivu” ja nyt se tulisi vaihtaa ”istu” käskyksi :/ Väpälle se on hiukan epäreilua, sillä olen sen opettanut tässä tilanteessa ”sivu” käskyyn. Muutaman harjoituksen jälkeen "istu" sana ei ole vielä kolahtanut ja kahtellaan miten jatkossa käy. ”Tottis” -haukutus on Väpällä hiukan liiaksi saalishaukkua-tarkkaavaisesti kuunneltava ja palkattava vain hyvästä haukusta.
Patukka seuraaminen
Seuraamisen alussa hyppääminen patukkaan pois ehdottomasti nyt viimeistään. Oikealle käännös -ihan hyvä, mutta jos alkaa jäämään liiaksi, niin palkan heitän eteen.
En yritä kokonaisia vasemmalle käännöksiä vähään aikaan
Käännös vasemmalle ja palkkaan koiran heti käännöksen alussa niin että palkka lentää koiralle kello kahdeksaan. Väpän on siirrettävä takapuolta alta pois, että se pääsee kiertämään palkalle ja niin takapään käyttö kääntymisessä saadaan aikaiseksi. Monia toistoja tehtävä, ennen kokonaista käännöstä. Käännöstä vasemmalle harjoitusta tehdään seuraamisen ohella, ei yksinään hinkata käännöksiä. Miia sanoi, että opetusvaiheessa kannattaa tehdä käännökset vielä ilman minkaanlaista pakotetta. Kun koira osaa käännökset, niin silloin on reilumpaa lähteä vaatimaan niitä.
Täyskäännös
Ennen kun lähdetään täyskäännökseen, minun tulisi antaa koiralle merkki, esim naksautetaan kielellä. Sillä helpotetaan koiraa, ja hämätään tuomaria. Vas tai oikealle kääntymisessä ei voi samaa merkkiä antaa, vaan niissä opetetaan koira lukemaan ohjaajan vartalon kieltä, eli ohjaajan päätä ja yläkroppaa.
Vauhdinmuutokset
Seuraamisessa nyt opetettava vauhdinmuutokset. Jos koira lähtee huonosti juoksuun, niin heitetään palkkaa eteenpäin.
Alkuopetuksessa ei heittoa kun mennään A-estettä
Menttin ja kokeiltiin A-este loivana ja hyvin meni. Palkka pidetään kädessä ei heitetä, koska silloin koira hyppää liian korkealta loikalla alas.
Väpälle haetaan viettiä kapulan nostoon ja paluuvauhtiin
Noutokapulaa hetsatessa ei tarvitse käyttää zippiä. Harjoitus; Pidetään koiran pannasta kiinni, ja vastustetaan koiraa, kun se pyrkii kapulalle, kapulan ollessa ohjaajan toisessa kädessä. Välillä voi tiputtaa noutokapulan maahan ja potkia sitä kauemmaksi. Koira oppii patoamaan kun odotetaan hetki, ennenkuin päästetään koira kapulalle.
Viettiä lisää paluuvauhtiin
Hidas tuonti ja hidas kääntyminen minua kohden. Voisin tehdä muutaman kerran sellaista, että kun koira ottaa kapulan suuhunsa, alan ”saalisäännellä” niin että koiralle tulee kiire tulla minun tyköni.. Kapulaa ei kannata heittää kauaksi.
Luoksetulon paikkamakuussa Väpän ilme on ”hohhoijaa”
Olen tähän asti jättänyt koiran istumaan luoksetulossa, nyt tulisi se jo vaihtaa maahan käskyyn. Jos koira katselee muualle, niin voisin alkaa ottamaan niitä yllätyksiä. Harjoitteella saa terävyyttä koiraan, kunhan tekee tempun selkeästi.
Luoksetulon eteenistuminen
Luoksetulon eteenistumisessa koira voisi tulla lähemmäksi, mutta nyt ei siihen kannata puuttua. Ei paljoa eteenistumisia eli runsaasti vaan vauhtiluoksetuloja.
Henkilöryhmässä kuvio kuntoon ensin muualla!
Nyt olisi aika ottaa jo henkilöryhmää. Alkuharjoituksissa mennään kohti henk rynmää ja palkataan koira. Seuraavassa vaiheessa mennään henkilöryhmän läpi ja palkataan koira. Kuvio treenataan erikseen eli tehdään kahdeksikkoa ilman henkilöryhmää. Tehdään reippaasti mahdollisimman laajat kaaret, niin että koiran peppu pysyy suorassa-säännöissä ei ole määritelty etäisyyttä mikä tulisi olla henkilöön henkilöryhmässä.
Miia muistutti meitä kaikkia, että kiirettä ei ole kisaamaan, teknisyys ja kaikki muu tehdään nyt E-pentusille. Teknistä osaamista ei saa sitten kun koiran vietti nousee ja ruoka ei silloin myöskään enään kelpaa. Myös tunnetilaa rakennellaan ja sieltä myös kaivellaan sitä viettiä tekemiseen :)
Nyt sitten vaan treenaillaan ja odotellaan seuravaa Giramin koulutuspäivä, joka onkin jo kuukauden päästä!
torstai 23. helmikuuta 2012
lauantai 11. helmikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






