maanantai 10. elokuuta 2015

PK SM 2015 Vantaa

Palveluskoirien SM kilpailut pidettiin tänä vuonna  Vantaalla 7.-9.8.2015 .

Järjestäjinä oli yksi maamme vanhimmista palveluskoirayhdistyksistä,

Helsingin Palveluskoiraharrastajat ry sekä SPL Itä-Helsinki ry.

 

Kilpailuun ilmoittautui 141 koiraa; jäljelle 42, hakuun 39, suojeluun 38, etsintäkokeeseen 11, viestille 8 ja
opastuskokeeseen 3.
Kisakeskus sijaitsi Länsi Vantaalla, Variston asuinalueella, siellä olevalla jalkapallo ja urheilukentillä. Kenttiä oli kolme.
Perjantaina   oli ilmoittautuminen ja  koirien siru- ja ell tarkastus. Tämän jälkeen odottelimme vuoroamme kenttään tutustumiseen.

Kenttään tutustuminen


Meidän ryhmälle (Minä, Katja Kiviaho ja Marja Rantala)  oli varattu 12 minuuttia, kello 15.22-15.32. Koirakohtainen aika oli kansallisissa lajeissa 4min/koira. Kenttään tutustumista ryhmänä kokeiltiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja mielestäni tapa toimi erinomaisesti. Kentällä otin lyhyen ajan puitteissa noudot telineillä, luoksetulon, eteenmenon palkalle ja lyhyen paikkamakuun. Miia toimi apparina. Koira oli hyvässä tekemisen meiningissä, vaikka kuvittelin, että josko pystyy keskittymään kaiken hälinän ja hajujen  keskellä.
 
Avajaiset aloitettiin kello 17.30. Avajaisiin järjestäydyttiin lajeittain isolle P-paikalle. Siirryimme parijonossa  ipo kentälle kuuntelemaan kisan avauspuheita. Koirien ei tarvinnut osallistua, ja hyvä niin, sillä siinä seistessämme jonkun tovin, aurinko paahtoi todella lämpimästi.
 
Tottis

Lauantaina alkoi hakukokeen tottisosuudet kentällä 2 ja 3 kello 8.00. Minulle arpa nosti kilpailunumeron 42, joten suoritin tottisosuuteni toisessa parissa, kello 8.30 ja kentällä 3.
Aloitin Väpällä seuraamisella ja parini vei koiransa paikkamakuuseen.

 
Tuomareina Outi Hermiö ja Jouni Nummela
 loppuarvosana HYVÄ ja pisteet 88.

Tuomari Jouni Nummela; Kokonaisuutena energinen ja työskentelyhaluinen koira, jonka ohjaaja tietää mitä tekee, ja oikeastaan molemmat tietävät mitä tehdä. Pieniä virheitä tietysti mahtuu, mutta ei mitään katastrofaalista ja sillä pääsee jo ihan mallikkaaseen loppusuoritukseen.

Linkki Väpän tottisvideoon;  PK SM 2015 Giramin Elric, tottisosuus

Vapaana seuraaminen: Koira lähtee tiiviisti energisesti liikkeelle. Se pitää hienoa kontaktia koko ajan, hienot rytminvaihdokset, hyvät käännökset, hyvä istuminen, ryhmän kanssa ei mitään ongelmia, arvosana ERINOMAINEN.


Liikkeestä istuminen; Valmisteleva osuus tiivis tarkkaavainen, todella nopea reagoiminen käskyyn, koira voisi olla istumisen ajan hieman tarkempi, se ehtii siellä touhuumaan kaikkee muutakin, arvosana vielä ERITTÄIN HYVÄ.
Juoksusta maahanmeno ja luoksetulo; Valmisteleva osuus, koira voisi olla hieman rauhallisempi ja tarkkaavaisempi, se vähän alkaa pomppimaan siellä, käskyyn reagoiminen tulisi olla aavistuksen nopeampaa, itse luoksetulo on suora ja tiivis, nopea, siinä ei ongelmaa, loppuasento myöskin hyvä, loppuarvosana ERITTÄIN HYVÄ.


Juoksusta seisominen ja luoksetulo; Jälleen valmisteleva osuus voisi olla hieman tarkkaavaisempi, jälleen tulee sitä pientä pomppimista siellä, käskyyn reagoi nopeasti oikealla asennolla, luoksetulo nopea ja tiivis, täysin suora loppuasennon kanssa ei ongelmaa, arvosanan ERITTÄIN HYVÄ.

Tasamaanouto; hyvä men sekä tulovauhti, koira voisi ottaa hiukan varmemman otteen kapulasta, lisäksi sen tulisi luovuttaa aavistuksen lähempänä. Arvosanan ERITTÄIN HYVÄ.


Hyppynouto; Hyvät hypyt molempiin suuntiin, Ohjaaja on niin lähellä estettä, että iso koira törmää hiukan ohjaajaan, luovutuksen kanssa ei ongelmaa, arvosanan ERITTÄIN HYVÄ.

Estenouto; Koira voisi olla sekä meno- että tulossa olla hieman varmempi ja energisempi, tehdä sen hiukan halukkaammin, muuten ei mainittavaa, paitsi sivulletuloon tarvitaa toinen käsky. Arvosanan vielä HYVÄ.


Eteenmeno ja maahanmeno: Valmisteleva osuus, tiivis, hallittu ja energinen, itse eteneminen se on hyvä, nopea, sen tulisi olla jonkun verran suorempi, vähän koira lähtee kaartamaan, ja lisäksi käskyn saatuaan, koira voisi mennä vieläkin nopeammin maahan. Loppuasennon kanssa ei ongelmia. Arvosana ERITTÄIN HYVÄ.

Paikallaolo häiriön alaisena; Koira jätetään ja se menee nopeasti oikeaan asentoon, se on toisen koiran suorituksen ajan rauhallinen, niinkuin pitääkin olla, tarvitaan hiukan lisäapua, että saadaan loppuasentoon, arvosanan ERITTÄIN HYVÄ.

Henkilöetsintä

Hakukokeen henkilöetsinnän suoritusjärjestys oli sama, mikä esineruudussakin, eli minulla oli numero 12.  20 parasta maastoon päässyttä jaettiin kahteen ryhmään ja minä kuuluin jälkimmäiseen iltapäivä ryhmään. Kokoonnuimme sunnuntaina kello 10:30 Veikkolan Neste Oilin pihassa. Siitä jatkoimme autoillamme matkaa vielä jokusen kilometrin kunnes tulimme hakualueen läheisyyteen.

Tuomarina Ilona Erhiö
pisteet puutteellinen 109
 
"Rata on mestaruustason rata ja  koiran tulisi kyllä löytää kaikki maalimiehet."

Varjoton kalliorata oli 27 C asteen paahteessa. Rata oli merkattu krepein. Polkua ei ollut muodostunut kallion pintaan aiemmista kisailijoista huolimatta koko 300 metrin matkalle laisinkaan, joten tarkkana piti seurata puissa ja pensaissa olevia kreppejä.  Meidän suoritus oli puolen päivän aikaan. Radalla ei juurikaan nähnyt koiran työskentelyä, sillä se oli jyrkkiä pudotuksia ja nousuja  . Yhden osallistuvan koiran kisat päättyi lievään lämpöhalvaukseen.

Suokohdassa noin 100 metrissä oli vasemmalla ensimmäinen piilo 50 metrissä.
Ennen 200 metriä keskilinja teki keskilinja melkein 90 asteen kulman vasemmalle, siihen kohtaan jäi sisäkaarteeseen kalliolta alas viettävä metsäalue ja ulkokaarre nousi kallioille muutamia metrejä keskilinjaa ylemmäksi. Metsäalue vasemmalla vietti suolle, missä Väpä luultavammin kävi kastelemassa itsensä. Ulkokaarteessa toinen ukko (siis oikealla, arvio ehkä noin 180-190 metrissä noin 40 metrin syvyydessä). 200 metrin jälkeen keskilinja kulki kallioita alaspäin.
Ja viimeinen ukko oli ennen 300 metriä vasemmalla metsässä, joka vietti edelleen suota kohden. Syvyys ei ollut  kun ehkä 30-40 metriä. Eli ukkojen sijoittelu oli hyvin perinteinen.
Välillä keskilinja oli kiipeilyä jotta pääsi  kulkemaan.
Väpä teki noin kolmetoista -viisitoista pistoa, joista kaksi oli löytöä, kunnes tuomari keskeytti osuutemme löytämättä jääneen maalimiehen takia. Keskimmäinen maalimies oli jäänyt noin 180 m kohdalle ja oikealle puolelle. Väpä löysi ensimmäisen ja viimeisen maalimiehen.


Tuomarin arvostelu : Tuomari kehui, että koira on todella energinen ja halukas koira, jolla oli työskentelyvalmiutta ja työskentelykestävyyttä runsaasti. . Koira oli hyvin ohjattavissa, että se meni todellakin sinne minne ohjaaja sitä lähetti. Upposi joka kerta syvälle, teki hienoa risteilyä. Tuomarin mielestä saisi tulla vähän paremmin kutsusta takaisin, muutoin on todella kaunista katseltavaa. Valitettavasti nenänäyttö ei ollut tänään kaikkein parasta. Väpä löysi kaksi maalimiestä, ja niistä tuli pisteitä seitsemänkymmentä . Koira teki  löytämättä jäänyttä maalimiestä kohti hyvän piston, eikä koira sitä jostain syystä löytänyt. Työskentelystä koira sai puutteellisen 24 pistettä, johtuen siitä , että keskimmäinen maalimies jäi löytymättä. Oli myös pieniä kauneusvirheitä ja koira kävi uimassa. Ensimmäinen ilmaisussa tuomarin mielestä  koira olisi saanut tuoda ja viedä suoraviivaisemmin, siitä arvosana hyvä. Toisessa ilmaisussa koira  toi ja vei suoraan,
Esine etsintä


Esine-etsinnän kokoontumispaikka oli lauantaina kello 13.45 Oittaan ulkoilualueen P paikalla. Siitä jatkoimme matkaa vielä kohti Kellonummen siunauskappelia. Esinemaasto sijaitsi siunauskappelin takana, korkealla kalliolla. Vuoroni oli noin kello 15. Lämpötila oli noussut jo hellelukemiin. Ilmoittautumisen jälkeen lähetin koiran ruutuun ja odotin ensimmäisen esineen nostoa. Koira kuitenkin haki kauan, kunnes kanervikosta nosti kumisukan ja toi sen minulle korrektisti. Kumisuka oli lähellä takareunaa. Toinen esine löytyi myöskin kauempaa, mutta lähiesine jäi nostamatta.
 
Tuomarina Jere Elo
Esineitä nousi 2 kappaletta.
loppuarvosana 19



Joukkue 
Osallistuimme PK SM mittelöön myös joukkueena,
Keuruun seudun Kennelkerho
Giramin Elric, Mecberger Katarina, Tending Airborne .  
Sijoituksemme oli 8/24 ja pisteitä saimme 777,5



Suojelukoe 

1.Bacteroides Furioso ja Pekka Kuitunen
2. Mecbercer Katarina ja Miia Kiviaho
3. Black Chance Merlin ja Lea Salonen
 
Ja mikä upeinta, niin Väpän kasvattaja,
Miia Kiviaho ja Raisa
pokkasivat suojelun SM15  hopeaa
pistein A94 B97 C95 yht 286

ONNEA!!!


Muuta kuvasatoa:

Avajaiset







Palkintojenjako

Palkintojen jako suoritettiin IPO kentällä kello 17.00 jälkeen. Aluksi palkittiin tuomarit, ratamestarit, suojelukokeen kilpaavustajat ja koetoimikunta.





Sitten siirryttiin palkitsemaan SM kilpailun parhaiten menestyneitä


Haun kolme mitalistia

1. Bcu  Tending Luce One  ja Kaarina Jaakola
2. Lbu Helkyn Roquefort ja Maria Wilenius
3. Bcu Eliot Deabei ja Antti Arponen


Opaskoirakokeen kolme parasta

1. Lbn Opas Etta  ja Esko Karmala
2. Spn Faunhof Jacira ja Karin Viitanen
3. Lbu Opas Ape ja Susanna Hannu

Etsintäkokeen mitalistit

1. Tending Hotspur ja Nina Manner
2. Decathlete`s Starfighter ja Anne Juslin
3. Skogsvallarens Quick ja Sari Karnä

Jälkikokeen mitalistit

1. Tending Dayfly ja Hanna Närhi
2.Tending Outmatch ja Elina Niemi
3. Tending Luminary ja Katri Buchtmann

Paras joukkue

 Helsingin Vetokoirakerho



Paljon Onnea kaikille menestyneille,
nähdään ensi vuonna Lapualla!!!

T-Team Sport Dogs
0
FI47631/10
.
Helsingin Palveluskoiraharrastajat
0
ER17239/11
.

Citybelgit



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti