perjantai 18. toukokuuta 2012

Jenni Björk haku 17.5.2012 Orivesi

Helatorstain vietin Väpän kanssa erittäin mukavassa seurassa Orivedellä. Orivedelle oli tullut hakukoulutusta pitämään Tampereelta Jenni Björk. Päivä aloitettiin puoli yhdeksältä Oriveden nesteen kahviossa ja sieltä siiirryimme pieninen tutustumisen jälkeen hakumaastoon. Hakurata tallatiin hyvin tasaiseen ja selkeään mäntymetsään. 

Hakualueen tallattuamme otimme vuoron perään lyhyet leikitykset koirillemme. Samalla näimme miten kukin koira leikillä palkattiin ja sitä tietoa tulimme käyttämään myöhemmin ollessamme maalimienä piilolla. Väpä hiukan äänteli vieraan leikittäessä, otti hiukan painetta, eli oli hiukan epävarma uudessa tilanteessa, muuten normisti saalisti ja taisteli. Väpä on Jennin mielestä vähän jökö :), ja se on vielä hyvin nuori koira eli vaatii edelleen paljon leikitystä ja saalisvietin voimistamista ja sen tulisi oppia leikkimään vapautuneemmin  vieraiden kanssa. On myös huomioitava, että vuotikkaalle malille ei vielä välttämättä ole ihan hirveästi taistelutahto kehittynyt. 

Ensimmäinen hakutreeni -kierros Väpälle otettiin kahdella eri palkalla. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin lelupalkkausta ruuan lisänä koska kaikki koulutukseen osallistuvat olivat kokeneita maalimiehiä. Väpä on hakumetsässä mennyt tähän asti pelkän ruuan voimalla. Piilolla maalimies sai hakea ja katsoa, mikä on se oikea palkkaamistapa lelulla Väpälle; onko se kahden lelun heittelyä, vaiko liikkuvaan saaliiseeen purua, vaiko lelun kantamista tai vetämistä. Jenni sanoi, että Väpä on sellainen   diesel-kone, niin että sen kanssa täytyy maalimiehen antautua leikkimään kunnolla ja maalimiehen tulee sietää pientä törkyilyä, sillä jos sen kanssa ruvetaan tekemään sievistely leikkejä, niin silloin se ei ikinä ala tekemään täysillä töitä. Hakupuolella halutaan, että koira käyttäytyy korrektisti maalimiehillä, mutta kaikki koirat eivät palkkaannu siitä.Sopivammaksi leikkimuodoksi paljastui kahden pallon tai patukan heittely.

Kaikilla piiloilla palkka tuli heti löydöstä. Väpälle otettiin avopiilossa olevia maalimiehiä viisi kappaletta. Lähetin Väpän suoralla pistolla kolmelle ensimmäiselle piilolle ilman apuja. Ensimmäinen pisto oli syvä, piilo oli noin 70 metrissä. Ihan lopussa koira hiukan pyöri, mutta löysi maalimiehen nopeasti. Samalla kun maalimies palkkasi koiraa siirryin hitaasti Jennin kanssa myös piilolle. Maalimies leikki kahden pallon leikkiä ja koira toimi oikein kivasti. Leikin lopussa maalimies teki lyhyen rauhavaiheen Väpälle, kun minä samalla kiersin koiran sivulle ja otin liinasta kiinni. Irroituksen jälkeen maalimies hetsasi lelulla, lähti etenemään takareunaa pitkin seuraavalle piilolle ja Jenni, minä ja Väpä siirryimme keskilinjalle. 

Toiselle etukulmalle Väpä teki suoran piston ja mutta loppupäässä kaarsi voimakkaasti oikealle ja meni piilon vierestä rataa eteenpäin, liekkö tuuli johdatellut. Aloin jo huutamaan koiraa keskilinjalle, mutta hyvin pian koira kääntyi ympäri ja juoksi piilolle. Koira ei totellut luoksetulokäskyä kun oli saanut vainun maalimiehestä-hyvä niin, ja toivon mukaan vastaisuudessakaan kutsuni ei tulisi häiritä koiraa, jos se on jo haistanut maalimiehen. 

Kolmas piilo löytyi taas melko nopeasti-koira teki suoran piston. Maalimies palkkasi ensin ruualla ja sitten leikillä. Rauhavaiheen jälkeen samat hommat, eli siirryin koiran sivulle otin liinasta kiinni ja maalimies varasti lelun ja me siirryimme keskilinjalle. 

Kokeilimme neljännellä ja viidennellä piilolla haamua. Väpä olikin ihmeissään näkemästään ja sai sitä toivottua potkua radalla etenemiseen.

Jenni ohjeisti, että vaikka tänään oli pitkäkestoiset palkkaustilanteet, niin vastaisuudessa ne ei voi kestää näin kauaa. Väpä on nyt kuin diesel traktori kun se lähtee keskilinjalta maalimiehiä etsimään.  Vähän niinkuin se odottais käynnistämistä ja niimpä  virettä tulisi nostaa  korkeammaksi haamuilla, äänellä ja paolla. Maalimiehillä nopeat reippaat palkat ja väillä käyn itse hakemassa koiran mukaan. Lisäksi lähetyksiin ohjaajalle rauhaa lisää. Myös patoamista hakumetsään ja hallintaa, niin että se tuottaa viettiä. 

Päivä oli pitkä ja opetus innostavaa, joten otimme vielä toisen kierroksen ja sen otin Väpälle pelkkänä    ilmaisutreeninä. Maalimiehet olivat yksitellen aika lyhyen, reilun kymmenen metrin päässä keskilinjasta metsässä ja aluksi pitivät kädessään irtorullaa. Loppukeväästä siirryimme jo maassa oleviin irtorulliin, mutta tänään näin alkuun halusin rullan ylemmäksi. Koiran napatessa rullaa suuhunsa, varmistelin tuomista vielä ”tuo” käskyllä ja samalla pääsen ehkäisemään ennakolta mahdolliset koiran temppuilut . Koiran tuodessa minulle rullaa myös peruutin. Hyvin ote pysyi rullaan ”irti” käskyyn asti. Irti -käskyn jälkeen ”sivu” ja liinan laitto ja heti tämän jälkeen ”näytä” ja Väpä juoksi maalimiehelle. Maalimiehellä asettui makuulle, mistä maalimies palkkasi namilla ja tämän jälkeen lyhyt leikittäminen. Loput viisi ilmasua onnistui samaan malliin, ei ennenaikaista rullan pudotusta.  Jenni neuvoi, että vielä selkeämmin voisin auttaa koiraa rullan luovutusvaiheessa, eli käsky ”tuo” ja peruuttamisen avulla johdatellen eteen istumaan. Myös vierelle käskyssä vaadittava korrektia paikkaa-vaikka koira saa seistä. Kunnon sivu-käsky olisi kyllä hallitumman näköistä, joten saattaisin se vaihtaakkin siihen ja siinä tapauksessa koiran lähetysasento olisi istuva. Maalimies voisi olla jo selkä keskilinjalle päin ja rulla maalimiehen takana maassa. 

Kiitän kaikkia mukana olleita ja tietty erityiskiitos kouluttajalle, kun jaksoi koko pitkän päivan ajan perehtyä jokaiseen koirakkoon ja vuolaasti jaella hyviä ohjeita tulevaan. Nyt sitten treeniä treenin päälle...ni eiköhän tosta hakukoira vielä tule :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti