Täytyy sanoa, että montaa eri kouluttajaa kuulleena, ehdottomasti parhaimpien joukkoon liittäisin maailmanmestari Mia Skgsterin. Paljon oli semmassa mukana tuttua asiaa, mutta monta pientä yksityiskohtaa koiran kouluttamisessa tuli selkeämmäksi ja aivan uuttakin oppia mahtui joukkoon. Uskon että semmassa opitut asiat tulevat vaikuttamaan positiivisesti meidän tottisteluun.
Alkuun lähdettiin pienestä pennusta ja edettiin hyvin johdonmukaisesti aikuiseen kisaavaan koiraan. Miialla oli omat koirat, 3kk Brätsi, 1.5 vuotias Räty, 10 v Helge esimerkkikoirina ja väliin valittiin koiria yleisöstä eri liikkeisiin.
Brätsi toimi esimerkkinä kuinka pienelle pennulle opetetaan hyvä suhde ruokaan ja kädessä ruokailuun. Miia kertoi mitä pennun tulisi oppia ruuan kanssa, kuinka luoda jännite ja miten tehdään varma luoksetulo. Lisäksi hän näytti kuinka opetetaan leikki , lelun irroitus ja kuinka leikki lopetetaan. Miia näytti kuinka pentu totutellaan ohjaajan vasempaan käteen ja miksi se on niin tärkeää. Kaiken kaikkiaan hän puhui paljon siitä, kuinka ylipäätänsä pentu motivoidaan ohjaajan kanssa työskentelyyn.
Räty 1v 5kk oli mallina kun siirryimme nuoren koiran kouluttamiseen, mikä myös kiinnosti minua eniten. Räty oli jo aiemmin siirtynyt saalispalkkaukseen ja tässä koulutusvaiheessa oli jo palkka piilossa. Siinä vaiheessa lelu laitettiin piiloon, niin otettiin keppi oikeaan käteen avuksi. Miia näytti kuinka keppi tekee karsinan koiralle yhdessä vasemman käden kanssa ja tällöin koiralla ei ole käytännössä mahdollisuutta lähteä edistämään. Tuli puhetta myös siitä, että mitä tehdä koiran kanssa joka vaanii, jonka saalisvietti on melko korkea, sillä on melko normaalia, että jos
ohjaaja kävelee, eikä puhu mitään, niin koira alkaa vaanimaan. Räty näytti kiertävänä koirana sivullesiirtymisiä ja Miia muistutti, että hyvin harvoin sivulle siirtymistä käytetään seuraamisen aloituksena, paremminkin liike on noudon ja luoksetulon lopetus. Jäävät opetetaan koiralle peruuttamaalla, jotta voidaan nähdä mitä koira tekee ja myöskään seuraamisen ei tarvitse olla valmis. Peruuttamalla voidaan jääviä tehdä pitkälti yli vuoden ikään asti. Sitten Miia kertoi irroituksen käytöstä niin, että siitä olisi myöhemmin hyötyä noutoon, ja esimerkkikoira Räty näytti loistavat irroitukset. Minulle tuttu juttu, jonka olin jo kasvattajalta kuullut oli se, että kuinka opetetaan koiralle pitämään kahta esinettä kerrallaan suussa. Nyt vain tulin vieläkin varmemmeksi siitä, että kuinka hyödyllistä se olisi opettaa omalle koiralle.
Noudosta näytettii mm kapulan oteharjoitus. Miia oli sitä mieltä, että kapulanoutoja ei tehdä nuorelle koiralle ennenkuin se haluaa purra kapulaan voimakkaasti.
Yleisöstä otettiin mallikoirakoita mm kun esiteltiin kuinka korjataan seuraamisen paikkaa, kapulan luovutusasentoa tai lelun huonoa irroitusta. Lisäksi käytiin läpi kuinka aletaan vaatimaan asioita koiralta.
Hypyn opetusvaiheet käytiin läpi "oksereiden kanssa" ja eteenmenon koulutus maahanmenoineen. Eteenmenon koulutuksessa tuli mulle aivan uusi koulutusmenetelmä, mitä täytyy mutustella jotta ottaako itelleen sen käyttöön. Sitten saimme kuulla kuinka koiraa valmistellaan kokeeseen ja ohjaajan jännittyneeseen olemukseen pennusta pitäen.
Ylipäätänsä Miia puhui kuinka tärkeää on koiran työskentelyhalu ja ohjaajan suhde koiraan.. Koiralla täytyy olla hyvä tunnetila seuraamisessa, leikkimisessä ja irroituksessa, Jos missään kohtaa on konfliktia niin se siirtyy aina seuraavaan asiaan.
Kiitän ja kumarran hyvästä semmasta Mia Skogsteria! Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti