tiistai 23. syyskuuta 2014

Nom kilpailut Jämijärvellä 2014

Uuno ohjaajaa ja uuno rakkia kysyttiin nollakoiraksi IPO:n C osuuteen.  
Pohjoismaisten palveluskoirakokeiden mestaruuskilpailu NOM 2014 käytiin menneenä viikonloppuna Jämijärvellä upeissa puitteissa. Suomalaiset pärjäsivät kisassa loistokkaasti ja erityisesti IPO ja viesti olivat tänä vuonna Suomen vahvat lajit. IPO:sta kultaa nappasivat Maija Eerikäinen ja bpmn Ilo van de Utadreef, ja hopeasijan valtasivat Jonna Jakonen ja bpmu Pysäkin Beter Pan. Viestikultaa voittivat puolestaan Jonna Markkanen ja Jari Pölhö sekä bpmn Aktivistin Silkki.

C osassa maalimiehinä toimivat Mika Mahlamäki ja Lauri Impiö.

Väpän suoritteesta ohessa video
Nom 2014 nollakoira C osuus
   


Onnittelen  kaikkia sijoittuneita kisamenestyksestä ! Ja kiitokset kun sain olla osallisena talkoissa ja sain samalla aimo annoksen kokemusta sekä itselleni, että koiralle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti