perjantai 4. marraskuuta 2011

Kun teen koiran kanssa jotakin, niin siihen on keskityttävä!

Tarkoittanee, että ylimääräiset höpöttämiset pois koiran kanssa työskennellessä. Koiralle riittää selkeä kehu, sana palkalle, käskysana ja kielto.
On se vaan niin hyvä juttu, että joku on perään kattomassa. Miia oli taasen torstai-illan pk-treeneissä ja sain hyviä ohjeita miten jatkaa tästä eteenpäin.
Imutusseuraamiseen pitempiä matkoja ja seuraamisen -käskyä samalla vahvistettava lisää.
 Jäävissä saan peruuttaa hitaammin, sillä Väpä ei vielä kykene tekemään kovassa vauhdissa hyvää istumista, maahanmenoa tai seisomista. Maahanmenoon on minulla välillä huono käskyaksentti ja se myös vaihtelee. Liekkö johtunee siitä, kun kahta koiraa kouluttaa. Aikuisella koiralla käskyyn on tullut vahva vaatiminen ja Väpälle riittäisi vielä iloinen käsky. Kun jäävistä seisominen epäonnistuu, esim tulee askeleita, niin liikettä ei palkata, vaan palataan koiran tykö rauhallisesti ja sanotaan koiralle vaikka ”ei näin” ja ”tehdään temppu uudestaan”. Koiraa ei saa vahingossakaan vetää mukaansa, eli ei kutsuta koiraa epäonnistuneen seisomisen jälkeen tulemaan luokse, vaan mennään koiran tykö.
 Luoksetulon eteenistumisessa voi juuri ennen kuin pysähdyn, niin antaa viimeisen ”tänne” käskyn, jolloin vielä vahvistan sitä eteenistumista.
 Sivullesiirtyminen edestä ei ole koiran ongelma, vaan tällähetkellä ohjaajan ongelma. Yksinkertaisesti annan vielä paljon apuja vartalolla, ja niinpä yläkroppani kääntää koiraa. Jos pidän kroppani suorassa, koira tekee vajaita sivullesiirtymisiä!!! Tämän takia koira ei vielä osaa sivullesiirtymista edestä! Sivullesiirtymisiä peilin eteen harjoittelemaan!!! Sivullesiirtymiseen myös hengitys mukaan, koiralle tuomaan jännitettä.
 Hetsaus. Leikissä otan mukaan hetsausta, jotta koira oppii hetsatessa patoamaan. Hetsaus; koira keskittyy, kohdistaa iskun patukkaan, mutta patukka lähteekin karkuun. Patukka ei saa heilua koko ajan, sillä silloin koirasta saattaa tulla ns ”tikkaaja” joka puree joka suuntaan.
Patukka mukaan tottisteluun. Nyt aletaan Väpää nostattaa temppuihin, kun se on joidenkin temppujen tekniikan oppinut nameilla.. 
 Leikin loppuun rauhavaihe, jonka jälkeen irroitus. Väpä pudotti patukan suustansa ja tartuin pantaan. Potkasin patukan kauemmaksi ja käskin koiran autoon.
 Isomummo Tatzi sai tänään toimia ”opetusmateriaalina”, kun vielä kertasin sivullesiirtymisiä. Selkeästi huomasi sen, että tälläisen aikuisen osaavan koiran sivullesiirtymiset olivat minun kanssani huonoja, ennenkuin ohjeistuksen myötä korjasin tekniikkaani. On se ihme vaan tuollainen huippukoulutettu koira- ehdottoman hyvä harjoitusväline. Kiitokset Miialle ja isomummu herkkusuu Tazille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti