maanantai 23. heinäkuuta 2012

Koiraa ei saa palkkailla laskevaan vireeseen

Jan Vartiaisen tottissunnuntai 22.7.2012 Jämsässä

Tiedän että seuraava vuosi tämän ikäisen koiran kanssa menee siihen, että minä kontrolloin koiran tunnetiloja, mikä on kaikken vaikein vaihe koiran kouluttamisessa. Seuraamisen tunnetila, koira haluaa työskennellä ohjaajalle, heijastuu kaikkiin liikkeisiin ja tulee näkymään kaikkien liikeiden välissä. Siksi tämä teema oli minulla taas Väpän kanssa tänään   Jan Vartiaisen koulutuksessa.

Väpän tottiksessa nostettiin virettä ja pyrittiin se kohdistamaan tekemiseen. Tarkistettiin myös se, että koira tekee käskyn loppuun asti, mikä tuli parhaiten näkyviin sivulle siirtymisissä. Yleensä teen seuraamisen aloitukset joko liikkeestä tai  että koira istuu ja minä menen koiran vierelle, sillä usein miten ne koirat, joilla tehdään aina sivulletulo ennen seuraamisharjoituksia niin niillä nopeus ja tarkkuus alkavat kärsiä sekä myöskin motivaatio. Väpä tekee ihan hyvän sivulletulon teknisesti ja näin ollen vireen nostokaan ei virhettä saanut pahemmin aikaiseksi. Ihan kahdessa poikitti pehva oikealle, mutta muuten paikka oli korrekti. Korjasin siirtymällä askeleen eteenpäin.

Virettä nostettiin seuraamisessa vaihtelevalla palkkauksella, välillä käyttää pientä saalisturhaumaa, sekä haukkua. Kun koira irroittaa, sen täytyisi olla korkeassa vietissä ja siinä kohtaa lyhyen vartioinnin jälkeen ohjaaja pöllii lelun ja näin ollen koira turhautuu ja haluaa lisää ja koira nyt on tyytyväinen, kun se saa seurata. Turhauman kautta Väpä hieman nousikin, mutta tänään haukku oli jotenkin hukassa. Väpä tulisi ottaa irroituksen jälkeen nopeammin vietille, muuten se jää liiaksi vaanimaan palkkaa, eli nopeasti haukulle tai saalille . Vaaniminen ei  nosta koiraa.
Harjoitus: Lähdettiin peruuasennosta seuraamiseen, häntä hiukan laski kesken seuraamisen, koiran herätys: " täytyy olla korkeemmassa vireessä"   eli haukutus ja vire nousi ja siitä lähdettiin suoraan seuraamiseen. Koiraa ei saa palkkailla laskevaan vireeseen vaan sitä täytyy prässätä, jotta se olisi korkeemmassa vireessä.

Väpää ei tässä seuraamisessa kannata ajaa virheeseen, se tulee virheitä kyllä myöhemmin tekemään.  Nyt kun Väpä tarjoaa oikeaa tekemistä, niin sitä vahvistellaan. Kun koira tekee virheen, kontakti tippuu tai se rupee jätättään  niin tehdään sille suurempi virhe. Tietysti seuraamiseen voidaan tehdä haastetta lisää, että saadaan selvennettyä koiralle esimerkiksi seuraamispaikkaa . Seuraamispaikkaa saadaan treenattua esim askeleella taakseppäin, tai sivulle siirtymisillä joita sitten otin muutaman. Niissä olisi takapää saanut hiukan paremmin liikkua, mutta tyydyn näihin, se takapää on vielä puolivalmis :)

Haukussa koiraa voi nypyttää hinasta haukun voimistamiseksi samalla ohjaajan liikkuessa taakseppäin. Jos koira haukkuu hyvin, niin sillloin ei nyppäsyä, vaan kun haukku vähän tukehtuu, niin sitten nyppäsy, tavallaan prässätään myös haukku ylös.   

Kiitokaset kouluttajalle ja kaikille mukana olleille, sekä koulutuksen järjestäjälle, Jämsän seudun palveluskoiraharrastajille!

Video 22.7.2012Jan Vartiaisen tottiskoulutus

3 kommenttia:

  1. Näyttipä taas hienolta teidän tottistelut! :) Samoja ohjeita olette tekin saaneet kuin mitä itselle tuli Annakaisa Loirin tottispäivässä. Tätähän se on sitten seuraavaksi - vireen ja vietin rakentamista tottikseen siten, että pakka kestää kasassa vielä teknisestikin! Teillä homma on upeasti mallilla, aina ilo katsella! :) Terkkuja veli-Eranilta! :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitokset Heidi! On siinä meitin tottiksen tekemisessä vielä paljon puutteita, mutta ei se auta kuin treenailla. Ilokseni tapasin hakuilun merkeissä Katia ja Giraa Tikkakoskella ja kuulin teidän Anna-Kaisa Loirin tottispäivästä. Kuulosti, että sisäruksilla on samoja luontreenpiirteitä :) Eranille rapsutuksia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rapsutuksista! :D

      Joo, tuntuu olevan sisarkatraassa samantyyppisiä ominaisuuksia ja sanotaanko myös ongelmia! :) Mutta se on aina rohkaisevaa tietää, että toisilla on niitä samoja hankaluuksia kanssa eikä tässä junassa olla yksin, näin sanoakseni ;)

      Treeniä treeniä, sitähän tässä on tahkottava! :) Tuleeko valmista ikinä, aika näyttää! :) Lämmintä kesän jatkoa teille!

      Poista