sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

”Ai sä teet sen noin...”

eli pennusta harrastekoiraksi ja kuinka me sen teimme

Seminaari Suomen FMBB IPO-joukkueen kisamatkan tukemiseen

Kana-Areena Längelmäki 9.3.2013

Kouluttajina seminaarissa toimivat Miia Kiviaho ja Petri Vänni
Miia ja Petri kuuluvat vuoden 2013 IPO FBMM edustusjoukkueeseen.

Semmassa käytiin teoriassa läpi harrastekoiran pentu-, nuoruus-, sekä aikuisvaihetta. Tämän jälkeen käytiin koeliikkeitä läpi, miten niitä kannattaa treenata ja mitenkä ylläpito tapahtuu kouluttajien omien koirien havainnollistamana. Lisäksi yleisöstä valittiin halukkaiden joukosta esimerkkikoiria, joilla oli eri liikkeissä korjattavaa.

Pitäisi ilmoittautua rohkeasti kokeeseen, sillä se on tämän harrastuksen tarkoitus.

Nyt on kyllä on istuttava pöydän ääreen ja otettava kynä käteen ja suunniteltava tuleva kausi, kuten semmassa ohjeistettiin. Minulla ja Väpällä on nimittäin tämän vuoden tavoitteena ensimmäinen koe ja nyt ollaan siinä koulutusvaiheessa Väpän kanssa , että alan ajamaan sitä kaavioon, ja kisavalmiiseen suoritukseen. Koira osaa jo temput pienessä osissa ja silloin tällöin on aika kokeilla kokosuorituksia. Semmassa sain erittäin hyviä ohjeita, kuinka tasta koulutusvaiheesta edetään kohti kisaa. Listasin niistä ne, asiat, mihin meidän tulisi keskittyä. Listasta tuli pitkä kuin nälkävuosi eli on myös aika katsoa peiliin. Olenko treenannut tarpeeksi monipuolisesti vaiko urautunut treenaamaan vaan tiettyjä asioita. Hyvät tulokset eivät tule ilmaiseksi, joten listan perusteella on vielä pikkaisen hommia ennen koetta!!!

Viettiä lisää...

Treeneissä valmistellaan kokeeseen ns nostatus pisteitä .

Jos koiran opettaa haukkumaan niin yhtä lailla se on opetettava hiljaiseksi. Silloin vasta haukutus tulee hyötykäyttöön. Koira annetaan haukkua ainoastaan silloin kun sille annetaan lupa.

Jäävissä...

Jossain vaiheessa koira ennakoi, ennakointi on itse asiassa hyvä asia, koira on oppinut jotakin.

Sitten kun liike on koiralle varma, niin liikkeeseen tehdään vietin nostoja. Aletaan rikkomaan kaavaa.

Vahvistetaan että koira säilyttää jäävissä odottamisen ja tehdään odottamiseen viettiä.

Pitää nyt olla tarkkana, että koira pystyy tekemään temput rennosti ja täyspainoisesti ja koira ei ole saalistiltissä.

Ohjaajan jännitettä hengityksen ja vartaloliikkein enemmän liikkeisiin.

Luoksetulossa..

Kun koira hidastelee luoksetulossa, niin ei koskaan palkata sitä siitä.

Varmistettava apuvälineillä, että koira tekee oikein liikkeet mm eteenistumisessa.

Noudossa...

Selkeä merkki, kun koira saa tulla taistelemaan ohjaajan kanssa kapulasta.

Kontaktin ottaminen ennen lähtöä kapulalle. Opetetaan koira niin, että koira katsoo minne ohjaaja heittää kapulan ja vasta sitten ottaa ohjaajaan kontaktin.

Tehdään viettiä noutokapulatelineeseen

Harjoituksissa ja kokeessa mennään noutokapulatelineelle aina samasta suunnasta niin päin että ohjaajan on helppo ottaa kapula telineestä ja ei tarvitse kurkotella koiran yli.

Ylikoulutetaan koira ja tehdään tahallaan virhe.

Treenataan ”saako heittää uudestaan”, ettei se tapahdu ensimmäisen kerran kokeessa.

Esteillä vietti ensin sitten sitten vasta kapulan heitto.

Ylipäätänsä treenataan kaikkea mahdollista, mikä voi liittyä kokeeseen....

Bh kaavion täytyy tulla selkärangasta! Sitä nyt harjoittelemaan mielikuvaharjoittein ja käytännössä ilman koiraa. Harjoiteltava koiran kanssa kahdeksikkoa.

Harjoitellaan koiran kanssa myös sitä, että koe ei välttämättä päädykkään eteenmenoon.

Totutetaan koira odotuksiin. Liikkeiden välissä, koira ei saa vapauttaa itseänsä ja alkaa katselemaan ympärilleen vaan koiran on pysyttävä siinä välitilassa.

Varsinaisiin paikallaolotreeneihin lisätään häiriötä. Ihan ennen kun otetaan toinen koira, on aluksi apuna ihmisiä huutelemassa käskyjä ja liikkumassa kentällä.

Bh koe ja alemman luokan kokeet ovat välietappeja.

Treeneissä ei nähdä, miten koira toimii kokeessa. Bh koe ja alokasluokat ovat välietappeja ja toimivat samalla ns taidontarkastuksina. Niissä nähdään onko puutteita suorituksessa ja mitä tulisi parantaa. Kokeet ovat myös hyviä tilaisuuksia päästä näkemään mitenkä ohjaajan kannatta koira valmistella kokeeseen.

Lopuksi on hyvä harjoitella tuulettamaan itsevarmasti, vapautuneesti, mutta ei ylpeästi, sanoi Petri semman päätteeksi!

Kiitän seminaarin kouluttajia, Miiaa ja Petria tästä paivästä ja toivota heille menestystä, kuten myös koko Suomen kisajoukkueelle, runsain mitoin tulevaan koitokseen!!!

Onnea matkaan Suomen MM FMBB IPO joukkue!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti