sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Ääntelevä koira


Onneksi meillä ei ole VIELÄ ääntelyongelmaa, vaikkakin ajattelin siitä laittaa sanasen tänne blogiin. Ääntelyongelma on melko yleistä ja ohjaajan toiminnat monesti myös lisäävät sitä. Joissain tapauksissa saattaa olla koiralla hermorakenne ongelmia,  mutta suurin syy ongelmiin tottelevaisuudessa  on se , että koira ei tiedä mitä siltä halutaan. Koira on niin sanotulla harmaalla alueella, ja siitä syystä se hermostuu ja tämän myötä tulee myös erilaisia käyttäytymismalleja, kuten ääntelyä. Koiran koulutus on yksinkertaista ja se pitää pitää koiralle myös yksinkertaisena.
Toivon tämän lyhyen ajatelmani antavan ohjaajille jonkinlaista suuntaa, miten puuttua koiran ääntelyn.. Olen nähnyt mitä erilaisempia menetelmiä käytettävän ääntelevän koiran hiljentämiseksi, toiset suosivat vahvaa pakotetta,  ja toisessa ääripäässä odotellaan, että koira tasaantuisi. Oikeastaan mitään helppoa ja nopeaa konstia ei ole, vaan pitkäjännitteisyydellä ja mustavalkoisuudella voidaan saada tuloksia.
Koira tulisi virittää kentän laidalla oikeaan mielentilaan ja sitten kun se on oikeassa mielentilassa, tasapainoinen, halukas, keskittynyt, aloitetaan treenit. Ääntelevä koira ei ole sillä toiminta-alueella, mitä siltä halutaan. Ääntely voi olla vinkumista, tai se voi olla haukkumista. Koira alkaa haukkumaan ja komentamaan ohjaajaa, myös voi näykkäistä. Ääntely vinkumisena johtuu usein siitä, että koiralla on painetta, liian korkea vietti, koira on niin innoissaa, ettei vaan pysty olemaan hiljaa ja purkaa innostustaan vinkumisena. Koiraa tulisi tasapainottaa, ohjaajan oltava rauhallinen, vastapaine ei auta, vaan koira tulisi palkata heti, kun se vähänkään pystyy hillitsemään itseään. Ylipäätään kiellot ja fyysiset rankaisut eivät mene koiralle perille piippaamisesta ja jos ääntely johtuu stressistä, niin ääntely voi jopa lisääntyä rankaisuista, kun koira ei ymmärrä mistä syystä sitä kielletään. Niimpä millään pakotteilla ei koiraa saada hiljaiseksi, koska se johtuu hermopaineesta, koira ei yksinkertaisesti kykene pitämään ääntelyään sisällään.
Ääntelyä voi vähentää leikki, mihin se voi purkaa sressiä. Ennen treeniä tehdään helppoja temppuja palkka esillä, jolloin koira ei ole niin huonossa mielentilassa, kuin että se tuotaisiin suoraan autosta kentälle treeneihin.
On muistettava myös se, ettei missään tapauksessa palkkaa koiraa ääntelystä, esimerkiksi jos koira on vaikka innostunut. Ääntelyongelmat lähtevät kasvamaan huomaamatta liikkeelle, ohjaaja ei itsekkään välttämättä tiedosta sitä. Se tapahtuu monesti niin, että treeneissä on pieni tauko, koira alkaa ääntelemään, ja ohjaaja ääntelyn takia lähtee liikkeelle.

Harjoitus: Esim koira maassa ja pallo edessä jalkojen välissä ja palkataan siitä koira muutaman kerran, tai ilman käskyä ohjaaja lähtee kävelemään pallo esillä ja koira seuraa keskittyneesti ja siitä palkka. Näin koira saa hiukan purkaa itseään. Helppojen harjoitteiden jälkeen, jos koira pyrkii edelleen ääntelemään, niin on tärkeää että ohjaaja puuttuu siihen passivoivalla pakotteella ja sen jälkeen kun koira on hiljaa niin se vahvistetaan joko käytännössä liikkeelle lähdöllä tai suullisella kehulla: EI, HILJAA. Ja hiukan nostetaan ketjukaulaimesta ylöspäin. Kun koira on hiljaa ja keskityy ja alkaa laittamaan suutaan kiinni, niin siitä palkka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti