maanantai 3. lokakuuta 2011

Pennun rinta on ohjaajan polven kohdalla

Tänään kentällä häiriössä Väpä edisti askel-sivullesiirtymisessä-puski niin sanotusti rintaansa eteenpäin. Kotona, ilman häiriötä ei tätä ongelmaa ole vielä ollut. Oikeanpuoleinen palkkakäsi houkuttaa pentua  kurottelemaan eteenpäin, joten palkka oikeasta kädestä annettava tarpeeksi taakse. Toisaalta sekään ei saata estää pentua kuroittelemasta , joten vasenta kättä tulisi käyttää palkkakätenä sivulle siirtymisissä. Joko ottaa vasemmalla kädellä pöydältä namin tai rintataskusta vasemmalta puolelta. Miia ehdotti, että kotona voisin harjoitella; vaikka on vasemmassa kädessä palkka, sen ei tulisi häiritä koiraa. Vasemmalle siirtymisen kulmaa voisi jo jyrkentää, Väpältä sujuu jo laajempi kulma.
Miia ohjeisti, että koira jää kiinni apuihin, jos lähdetään liian nopeasti tempuissa auttamaan koiraa. Jos koira tekee virheen tai ei toimi, annetaan uusi käsky, ilman apuja. Jos koira onnistuu tämän jälkeen, niin siitä jättipalkka. Pieni vaatiminenkaan ei olisi jo tässä vaiheessa pahitteeksi.
Eteen istuminen. Ohjaaja peruuttaa useamman askeleen taakse koiran seuratessa perässä ennenkuin pysähtyy. Edelleen kotiläksyksi harjoitusta; käsillä häiriötä eteenistumisessa-kädet sivulle ja eteen ylös ja koiran ei pidä reagoida niihin. 
Noutokoulutuksesta tenttasin Miiaa. Pelkään, että tyrin koko homman pennun kanssa, jos en ole jo tehnyt sitä.  Miia ohjeisti, että nouto tulisi opettaa pitämisen kautta pienelle pennulle, jolloin se  on puhtaasti teknisesti opetettava liike. Pitoharjoitus jaetaan neljään osaan. Pitoharjoituksia ei tehdä lelulla, vaan kevyellä TOKO noutokapulalla. Temppu olisi ristiriitaista tehdä lelulla, koska pentu saa mällätä lelua ja kapulaa ei saa mällätä. Pitoharjotuksissa ei oteta ikinä irroitusta, vaan irroitus otetaan vasta sitten kun pitäminen on kunnossa. Ja kun pitäminen on kunnossa, niin silloin vasta aletaan työntämään kapulalle käsiä, siihen asti kädet pysyvät pois!! 

Kiitokset kasvattajalle ohjeistuksista! Pimeä vaan tahtoo jo yllättää.  Tänään oli kentällä ensimmäistä kertaa tälle syksylle valot päällä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti